Kätköjen uumenista arkistojen hyllyille, Sota-arkisto vetoaa lukijoihin

Arkistoneuvos Veli-Matti Syrjä on Sota-arkiston johtaja.

Välirauhansopimuksen perusteella lakkautettujen järjestöjen arkistoja poltettiin ja piilotettiin silloisissa epävarmoissa oloissa. Ilmapiirin ja olosuhteiden nyt muututtua on mahdollista palauttaa tuo kansallisomaisuus arkistoihin ja tutkijoiden käytettäväksi.


Suomen ja Neuvostoliiton syyskuun 19. päivänä 1944 solmiman älirauhansopimuksen 21. artikla kuuluu seuraavasti: "Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset [fascisminluontoiset] poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoinkuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa." Kuten lähes kaikki välirauhansopimuksen artiklat, myös tämä edellytti Suomen valtiolta suurin piirtein välittömiä toimenpiteitä. Artiklan tulkitsemisesta päätti viime kädessä voittaja, Neuvostoliitto, mutta suomalaiset pyrkivät pitämään sen toteuttamisen mahdollisimman pitkälle omissa käsissään.

Lahtikirves alkaa heilua

Jo syyskuun 23. päivänä annettiin asetus, jolla valtioneuvosto oikeutettiin lakkauttamaan kyseisiä järjestöjä. Ensimmäiset lakkautuspäätökset tehtiin heti asetuksen antopäivänä pidetyssä valtioneuvoston istunnossa. Asetuksessa määrättiin, että kullekin järjestölle oli asetettava selvitysmiehet. Näiden tehtävänä oli valvoa lakkauttamisen toteuttaminen sekä yhdistyksen omaisuuden ja arkistojen kohtalo. Tarkoitus oli, että arkistot päätyisivät valtiovallan huostaan. Ensimmäisessä erässä lakkautettiin muun muassa Kansallissosialistit ry, Siniristi ry, SS-aseveljet ry, Akateeminen Karjala-Seura, Akateemisten naisten Karjala-Seura, Isänmaallinen Kansanliike alajärjestöineen ja kannatusyhdistyksineen sekä Samfundet Folkgemenskap rf. Seuraavat lakkautukset tapahtuivat lokakuun 12. päivänä, jolloin lakkautusvuorossa oli mm Vapaussodan Kenttäharmaat. Tästä viikon kuluttua lakkautettiin Rintamamiesliitto alajärjestöineen sekä Rintamamiesten naisliitto alaosastoineen ynnä joukko muita yhdistyksiä. Lakkautuksia tehtiin vielä marraskuun alussa, jolloin mm. Suomen Heimosoturien liitto koki saman kohtalon. Vaikka Suojeluskuntajärjestö olikin vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, se oli samalla myös osa puolustusvoimia. Sitä ei siis voinut lakkauttaa samalla tavoin. Se vaati oman lakinsa, jonka eduskunta sääti marraskuun 3. päivänä. Suojeluskuntien sisarjärjestö Lotta Svärd oli puolestaan yhdistys, joten sen lakkauttaminen tapahtui marraskuun 23. päivänä samassa järjestyksessä kuin muidenkin yhdistysten lakkauttaminen.

Toinen kierros

Ensimmäisen lakkautuskierroksen päätteeksi valtioneuvosto asetti 23.11.1944 myös valiokunnan tutkimaan, löytyisikö jostain vielä lisää lakkautettavaa. Valiokunnan työn tuloksena lakkautettiinkin tammikuun 18. päivänä 1945 entisten lisäksi kaikkiaan 97 yhdistystä, muun muassa Vuoden 1918 Helsingin Valkokaarti ja Vöyrin Pojat. Suomen Aseveljien Liiton ja sen kaikkien alaosastojen vuoro tuli viikkoa myöhemmin. Kesällä 1945 valtioneuvosto teki vielä kaksi yhdistysten lakkauttamispäätöstä. Niiden seurauksena joutui muun muassa joukko ilmapuolustusyhdistyksiä lakkauttamaan toimintansa. Kaiken kaikkiaan lakkautettiin välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella vajaan vuoden kuluessa yli 2500 yhdistystä.

Arkistoja tuhottiin ja piilotettiin

Sodanjälkeisen ajan yleinen epävarmuus ja pelko tulevaisuuden edessä aiheuttivat sen, että lakkautuspäätöksien edellyttämästä asiakirjojen luovuttamismääräyksestä huolimatta sangen monet yhdistysten toimihenkilöt joko tuhosivat arkistoja tai piilottivat niitä. Pelättiin, että mikäli esimerkiksi yhdistysten jäsenluettelot joutuisivat viranomaisten käsiin, ne saattaisivat aiheuttaa hankaluuksia luetteloissa mainituille ihmisille. Myös yhdistysten muut asiakirjat saattaisivat uusissa oloissa aiheuttaa syytteitä ja ikävyyksiä. Toisaalta ne miehet ja naiset, jotka olivat olleet aktiivisesti mukana lakkautettujen yhdistysten toiminnassa, pitivät luonnollisesti toimintaansa arvokkaana ja merkittävänä. Sen vuoksi he pyrkivät monasti säilyttämään tulevalle ajalle asiakirjoja tästä toiminnasta, vaikka eivät halunneetkaan luovuttaa niitä viranomaisille tai selvitysmiehille. Niinpä suuri joukko sellaista ainesta, jota yhdistysten johtohenkilöt pitivät tärkeänä ja olennaisena, pantiin piiloon. Valtaosa lakkautettujen yhdistysten asiakirjoista päätyi luonnollisesti joka tapauksessa jo tuolloin laillisten viranomaisten haltuun. Esimerkiksi suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen yhteydessä annettiin tarkat ja selkeät määräykset siitä, miten arkistot oli luetteloitava ja luovutettava Sota-arkistoon. Näitä määräyksiä myös pääsääntöisesti noudatettiin. Sotilaat katsoivat velvollisuutensa niissäkin oloissa edellyttävän annettujen käskyjen tinkimätöntä noudattamista.

Varmasti laadittu vaan ei löydetty

Niiden viiden vuosikymmenen kuluessa, jotka välirauhansopimuksen solmimisesta ovat kuluneet, on muun muassa Sota-arkistossa monesti törmätty merkilliseen tilanteeseen. On näet tiettyjä asiakirjoja, joista varmasti tiedetään, että ne on aikanaan laadittu. Siitä huolimatta niitä ei kuitenkaan löydy asianomaisista arkistoista. Sota-arkiston kannalta tämä koskee lähinnä Suojeluskuntajärjestön, Lotta Svärd-yhdistyksen sekä Aseveliliiton arkistoja. Kansallisarkistossa ongelmat liittyvät sinne vastaavasti päätyneisiin lakkautettujen yhdistysten arkistoihin. Asiaintila on pitkään ollut paitsi arkistojen myös tutkijoiden tiedossa. Monasti onkin mietitty, mitä epäkohdan poistamiseksi voitaisiin tehdä. Sota-arkistoon on kylläkin joskus tuotu tai lähetetty kuolinpesistä tai mahdollisesti vielä elossa olleen kätkijän toimesta asiakirjoja, jotka on voitu täällä sitten liittää oikeaan yhteyteensä.

Arvokas aineisto julkisiin kokoelmiin

Nyt sodan päättymisen puolivuosisataisen merkkivuoden innoittamana ja aatteellis-poliittisen ilmapiirin muututtua maailmanpoliittisten mullistusten seurauksena on asia taas kertaalleen tullut ajankohtaiseksi. Akateemikko Matti Kuusi, piispa Erkki Kansanaho ja eversti Vilho Tervasmäki tekivätkin vuoden 1994 lopulla aloitteen lakkautettujen yhdistysten asiakirjojen ja muun jäämistön kokoamisesta julkisiin kokoelmiin. Sen seurauksena on perustettu mittava keräysorganisaatio, jossa ovat mukana Kansallisarkisto, Sota-arkisto,Työväen Arkisto, Museovirasto, Helsingin yliopiston kirjasto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Svenska litteratursällskapet i Finland ja Åbo Akademis Bibliotek. Tarkoituksena on, että kaikki se aines, mikä vielä on pelastettavissa, saataisiin julkisiin säilytyslaitoksiin ja sitä tietä tutkimuksen käyttöön. Kyseeseen tulee kaikki mahdollinen; lakkautettujen yhdistysten omat asiakirjat tai muu aineisto sekä yksityisten toimijoiden näitä toimintoja valaiseva aineisto.

Yhdestoista hetki

Voi todella sanoa, että kyse on yhdennestätoista hetkestä. Paljon arvokasta ja korvaamatonta ainesta on varmasti jo ehtinyt turmeltua sopimattomissa säilytyspaikoissa ja joukko aineistoa on varmasti joutunut kaatopaikalle. Mutta kaikesta huolimatta uskomme, että vielä on pelastettavissa sellaista arvokasta ainesta, jonka takia maan historiallisen perinteen säilyttäjien yhteinen keräysorganisaatio on kannattanut panna pystyyn. On myös syytä olettaa, että Sotilasaikakauslehden lukijakunnassa on henkilöitä, jotka tietävät jotakin lakkautettujen maanpuolustusjärjestöjen kätketyistä aarteista. Mikäli näin on, pyydän koko keräysorganisaation nimissä hartaasti, että ottaisitte yhteyttä Sota-arkistoon asiakirjojen saamiseksi oikeaan säilytyspaikkaansa ja tutkimuksen käyttöön. Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että näiden järjestöjen toiminta on ollut arvokasta ja ne ovat ajaneet isänmaan etua. Jo yksin niiden maineen kannalta on tärkeää saada mahdollisimman paljon tietoa toiminnasta talteen.